Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Venäjän vientitulot kasvoivat nopeasti 2021

Kuva
Tatneftin kaltaiset venäläiset kaasu- ja öljy-yhtiöt ovat hyötyneet vientihintojen noususta vuonna 2021. Kuva: Tatneft   Venäjän tulot tavaroiden ja palvelujen viennistä nousivat keskuspankin alustavien maksutasetietojen mukaan vuonna 2021 noin 40 % vuoden 2020 taantumalukemista. Tulot ylsivät melko lähelle vuosien 2011–14 huipputasoja , kertoo Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit viikkokatsauksessaan 20.1.2022. Vientitulot energian (öljyn, öljytuotteiden ja kaasun) viennistä kohosivat lähes 60 % vientihintojen toivuttua. Myös tulot muista tavaroista (koostuvat paljolti matalan jalostusasteen tuotteista) lisääntyivät niin ikään lähinnä vientihintojen nousun vuoksi noin kolmasosalla vuosien 2019–20 tasosta. Nämä vientitulot kohosivat kaikkien aikojen huippuunsa. Energian viennin osuus Venäjän tavara- ja palveluviennin tuloista palautui viime vuonna noin 45 prosenttiin oltuaan ennen vuoden 2020 lamaa noin 50 % ja 2010-luv

KHL huilaa olympiatauon ajan

Kuva
KHL julkaisee loppukauden otteluohjelman 10. 2.2022 jälkeen. KHL on tehnyt päätöksen, ettei sarjassa pelata otteluita olympiatauon aikana. KHL-liigassa pelaava Jokerit kertoi asiasta verkkosivullaan 28.1.2022. Päätös loppukauden otteluohjelmasta julkaistaan 10. helmikuuta 2022 jälkeen. KHL suoritti kyselyn seurojen keskuudessa halusta pelata runkosarjan pelejä olympiatauon aikana. Kaikkiaan 16 seuraa 24:stä äänesti pelien pelaamista vastaan. KHL otti näin päätöksessään huomioon enemmistön toiveen. KHL julkaisee loppukauden otteluohjelman 10. helmikuuta jälkeen.

Venäjällä automyynti kasvoi 4 % 2021, Lada hallitsee

Kuva
Lada oli myydyin automerkki Venäjällä vuonna 2021 ja maan myydyin automalli oli Ladan laajan mallisarjan perusmalli Lada Vesta. Kuva: Lada   Henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen myynti Venäjällä laski joulukuussa 19,9 prosenttia 133 470 ajoneuvoon , mutta koko vuoden 2021 myynti kasvoi edellisvuodesta yli 4 prosenttia. Markkinajohtajat ovat Lada, Kia ja Hyundai. Asiasta kertoi tilastotoimisto Autostat tiedotteessaan 17.1.2021.   Vuoden 2021 tulosten mukaan Venäjän automarkkinat olivat 1 miljoona 666 tuhatta 780 ajoneuvoa (+4,3 %), Association of European Businessesin tietojen mukaan. Kuten AEB:ssä todettiin, kokonaispositiivinen tulos johtuu vuoden 2020 koronarajoitus kuukausien negatiivisesta vaikutuksesta . Markkina kangerteli myös vuonna 2021, kun elektroniikkakomponenttien puute , logistiikkaongelmat, toimitusketjujen häiriöt ja materiaalikustannusten nousu häiritsivät toimitusketjua.   Perustuen siihen, että kaikkia ne

Moskovan pörssi laski jyrkästi

Kuva
Venäjän valtiota lähellä olevan pankkikonsernin Sberbankin osake laski tiistaina 8,5 prosenttia alimmilleen kolmeen kuukauteen, kun sijoittajat reagoivat kansainvälisen politiikan jännitteiden kiristymiseen.   Moskovan pörssin kehitystä kuvaava Moex-indeksi laski tiistaina 18.1.2022 peräti 6,5 prosenttia, kun jännitteet kansainvälisessä politiikassa saivat sijoittajat myymään osakkeitaan.   Vuosi 2022 on alkanut Venäjän osakemarkkinoilla, kun yleisindeksi on laskenut neljässä päivässä yli 13 prosenttia. Dollarimääräinen RTS-indeksi laski tiistaina 7,3 prosenttia, ja se on nyt alimmillaan yli 12 kuukauteen.   Financial Timesin mukaan venäläisosakkeiden heikentymisen syynä on pelko, että Venäjä hyökkää Ukrainaan. Lehden haastatteleman asiantuntijan mukaan lasku todennäköisesti jatkuu lähiaikoina.   Venäjän valtiota lähellä olevan pankkikonsernin Sberbankin osake laski tiistaina 8,5 prosenttia alimmilleen kolmeen kuukauteen.   Ve

Jokerit voitti Dynamo Moskovan

Kuva
Moskovassa nähtiin viihdyttävä jääkiekko-ottelu kahden huippujoukkueen välillä. Jokerit otti neljännen peräkkäisen voittonsa, kun Dynamo Moskova kaatui  tiukassa  kamppailussa vieraskaukalossa  11.1.2022 . Hannes Björninen iski voittomaalin kolmannen erän päätöshetkillä.   Dynamo Moskova – Jokerit 2-3 (0-0, 1-1, 1-2) (Tilastot KHL.ru) Moskovassa nähtiin viihdyttävä jääkiekko-ottelu kahden huippujoukkueen välillä. Myös tunteet kävivät kuumina useaan otteeseen, mikä kieli kamppailun merkityksestä sarjataulukon ja myös tulevien pudotuspelien kannalta. Dynamo oli latautunut maksamaan edellisviikon 1-5-tappion kalavelat. Helsinkiläiset olivat VTB Arenassa kuitenkin hallitsevampi osapuoli ensimmäisten minuuttien jälkeen. Avauserässä parhaat maalipaikat syntyivät ylivoimalla, mutta Ivan Botsharov kotijoukkueen maalilla venyi kerta toisensa jälkeen kiekon tielle. Toisessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat ylivoimalla. Anton Wedin iski ensin Dynamon johtoon, mutta Nicklas Jensen kuittasi p

OP-Venäjän tuotto -2,1% joulukuussa 2021

Kuva
Venäjän osake markkin oide n luisu jatkui joulukuussa 2021 geopoliittisten jännitteiden vuoksi. Kuva Moskovan pörssistä. Kuva: Moex   Venäjän markkinan luisu jatkui joulukuussa 2021 geopoliittisten jännitteiden vuoksi. OP-Venäjä -rahaston tuotto oli -2,1% ja rahaston vertailuindeksin tuotto oli -3,9%.    - Tuottoa paransi suhteessa vertailuindeksiin eniten alipainot Yandexissa ja Ozonissa sekä ylipaino Magnitogorskissa. Tuottoa rasitti eniten ylipainot Detsky Mirissä ja Kaspissa. Vuonna 2021 OP-Venäjän tuotto oli +26,1%, mikä ylitti selvästi vertailuindeksin 22,5% tuoton , kertoo rahaston salkunhoitaja Jouni Nissinen kuukausikatsauksessaan 10.1.2021. Rahastossa oli joulukuun lopussa 35 yhtiön osakkeita, joista painoiltaan viisi suurinta olivat Gazprom, Sberbank, Tatneft, Lukoil ja Novatek. Suurimmat ylipainot kuun vaihteessa olivat Detsky Mir, Tatneft ja Halyk Bank. Suurimmat alipainot olivat Rosneft, Yandex ja Polyus. Ostin joulukuussa

Fennovoima uudisti johtoryhmäänsä

Kuva
Pyhäjoelle Hanhikivi 1 -ydinvoimalaa rakentava Fennovoima uudisti johtoryhmäänsä. Kuvassa voimalatyömaa huhtikuussa 2021. Kuva: Fennovoima   Fennovoima järjestää uudelleen toimintojaan tukeakseen valmistautumista Hanhikivi 1 -hankkeen tuleviin vaiheisiin. Uusi organisaatiomalli astuu voimaan 1.1.2022 ja sen myötä nimitetään myös uusia jäseniä Fennovoiman johtoryhmään. Uudessa mallissa laitostoimintojen ja projektitoimintojen nykyiset organisaatiot järjestyvät neljään yksikköön, joiden vastuulla ovat tekninen suunnittelu ja lisensiointi, toimitusketjun kehittäminen ja sopimustenhallinta, projektinhallinta ja aikataulu sekä laitoksen käyttö- ja kunnossapitotoimintojen suunnittelu ja valmistelu. Kunkin yksikön johtaja raportoi Fennovoiman operatiiviselle johtajalle, Philippe Bordarierille , ja kuuluu yhtiön toimitusjohtajan alaiseen johtoryhmään. Uusi organisaatiomalli astuu voimaan 1.1.2022 ja sen myötä yksiköiden johtoon nimitetään seuraa

Venäjän osakemarkkinat nousivat 15 % 2021

Kuva
  Moskovan osakemarkkinoita tuki öljyn vahvistuminen vuonna 2021, koska öljy on Venäjän tärkeimpiä vientituotteita ja öljy-yhtiöt ovat   painoarvoltaan suuri tekijä Moskovan pörssissä. Kuvassa Rosneft -yhtiön jalostuslaitoksia Ufassa. Kuva: Rosneft   Venäjän dollarimääräinen osakeindeksi on noussut tänä vuonna noin 15 prosenttia, kun öljyn korkea hinta on ylittänyt kasvavat poliittiset riskit.   RTS-indeksi nousi jopa 38 prosenttia vuonna 2021 ja nousi lokakuussa 10 vuoden huippulukemiin 1 900 pisteeseen öljyn hinnan noustua yli puolella tänä vuonna, kun maailmantaloudet avautuivat uudelleen.   Öljy on Venäjän suurin vientituote, ja öljy-yhtiöiden osuus RTS-indeksistä on merkittävä.   Venäläiset osakkeet kuitenkin vetäytyivät noin 15 prosenttia lokakuun huippulukemista ja päättivät vuoden hieman alle 1 600 pisteen sen jälkeen, kun Venäjän sotilaallinen vahvistuminen Ukrainan rajalla herätti pelkoa hyökkäyksestä.  

Jokerit jallitti Dynamo Moskovan tähtiä

Kuva
Jokerit on nyt kaatanut peräkkäisissä otteluissa TsSKA:n ja Dynamon, jotka ovat läntisen konferenssin kärkitaistossa Jokereiden ja SKA:n ohella tiiviissä nipussa.   Läntisen konferenssin kärkipään taisto Hartwall Arenassa oli Jokereiden näytöstä , kun joukkue kohtasi huipputähtiä vilisevän Dynamo Moskovan 5.1.2022 . Dynamo Moskova kaatui 5-1 vakuuttavan suorituksen päätteeksi. Jokerit – Dynamo Moskova 5-1 (2-0, 1-1, 2-0) (Tilastot KHL.ru) Jokerit tuli vuoden ensimmäiseen otteluunsa erinomaisesti latautuneena. Avauserä oli punakeltaisten hallintaa ja se näkyi myös tulostaululla. Jordan Schroeder ohjasi Niklas Frimanin oivalluksesta 1-0-osuman heti alussa ja kokoonpanoon palannut Brian O’Neill taikoi 2-0-maalin upeasti jäänpinnasta ajassa 8.53. Enemmänkin maaleja olisi voitu ensimmäisessä erässä nähdä, mutta niitä saatiin odottaa toiseen. Siinä Marko Anttila ja Markus Hännikäinen taituroivat uskomattoman alivoimamaalin ja veivät helsinkiläi

Nornickel Harjavalta avasi kesätyöhaun

Kuva
Nornickel Harjavalta tarjoaa noin 50 kesätyöpaikkaa tuotannossa sekä tukitoiminnoissa esimerkiksi laboratoriossa, taloudessa ja tuotteiden toimituksessa. Kuva: Nornickel Harjavalta   Nikkelijalostaja Nornickel Harjavalta on julkistanut kesätyöpaikat vuodelle 2022 haettavaksi.   -Meillä on yhteensä noin 50 kesätyöpaikkaa tuotannossa sekä tukitoiminnoissa esimerkiksi laboratoriossa, taloudessa ja tuotteiden toimituksessa. Tarjoamme kesätyöntekijöille lukuisia oppimisen mahdollisuuksia, arvokasta työkokemusta sekä paikan hyvässä työporukassa , yhtiö kertoi tiedotteessaan 14.12.2021.   Nornickel Harjavalta on osa venäläistä Norilsk Nickel -konsernia.

Fennovoima julkisti vuoden 2022 ensimmäisen rekrykampanjan

Kuva
Fennovoima rakentaa Hanhikivi 1 -ydinvoimalaa Pyhäjoelle. Kuva: Fennovoima   Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeesta vastaava Fennovoima on ilmoittanut vuoden 2022 ensimmäisestä rekrytointikampanjasta.   Rekrytoimme jälleen uusia tekniikan alan osaajia mukaan rakentamaan Hanhikivi 1 -ydinvoimalaa, joka tulee valmistuttuaan tuottamaan noin kymmenyksen Suomen tarvitsemasta sähköstä päästöttömästi ja turvallisesti , kertoo Fennovoima tiedotteessaan 17.12.2021.   Fennovoima pyytää lähettämään hakemuksia 17.1.2022 mennessä.   Voimaosakeyhtiö SF Oy on Fennovoiman pääomistaja nyt ja tulevaisuudessa. Tämä on varmistettu omistajien välisellä osakassopimuksella. Voimaosakeyhtiö SF omistaa Fennovoimasta 66 prosenttia ja RAOS Voima Oy 34 prosenttia.   RAOS Voima Oy on Rusatom Energy Internationalin suomalainen tytäryhtiö, ja se edustaa Rosatomia Suomessa Fennovoiman osakkeenomistajana. RAOS Voima Oy omistaa Fennovoimasta 34 pr

Rotenberg aloitti voitolla SKA Pietarin päävalmentajana

Kuva
SKA Pietarin päävalmentajaksi nimitetyllä Roman Rotenbergilla on tiiviit yhteydet Suomeen, koska hän on aiemmin ollut muun muassa osaomistajana Jokereissa ja hänellä on ollut muitakin liiketoimia Suomessa. Kuva: KHL   SKA Pietari otti voiton Kunlun Red Starista 4.1.2022 ensimmäisessä ottelussaan sen jälkeen, kun SKA ilmoitti Roman Rotenbergin nimityksestä joukkueen päävalmentajaksi.   SKA Pietari voitti Kunlun Red Starin 1-5.   Rotenberg korvaa päävalmentajana Valery Braginin, joka jatkaa SKA:n ilmoituksen mukaan joukkueen apuvalmentajana.   Nimityksen myötä Roman Rotenbergista, 40, tulee nuorin päätoiminen valmentaja KHL-liigassa. Hänellä on pitkä kokemus jääkiekon johtotehtävistä, koska hän on toiminut aiemmin SKA Pietarin ja Venäjän jääkiekkojoukkueen General Managerina.   Rotenbergilla on tiiviit yhteydet Suomeen, koska hän on aiemmin ollut muun muassa osaomistajana Jokereissa ja hänellä on ollut muitakin liiketoimia Su