Tekstit

Näytetään tunnisteella Yle merkityt tekstit.

Ylen Venäjän-kirjeenvaihtajaksi Mika Hentunen

Kuva
Ylen uusi Venäjän-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen on kokenut ulkomaantoimittaja. Nykyisin hän työskentelee Ylen Aasian-kirjeenvaihtajana Kiinan Pekingissä.   Pitkän linjan ulkomaantoimittaja Mika Hentunen on valittu Ylen uudeksi Venäjän-kirjeenvaihtajaksi. Yle kertoi asiasta 26.2.2025.   Hentunen on työskennellyt uransa aikana kotimaan lisäksi seitsemässä eri maassa. Viimeisten kahden vuoden ajan hän on toiminut Ylen määräaikaisena Aasian-kirjeenvaihtajana Pekingissä. Vuosina 2017–2022 Hentunen työskenteli Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajana Washingtonissa. Ennen Kiinaan lähtöä hän toimi Ylen Nato-erikoistoimittajana. Hentunen jatkaa toistaiseksi Kiinassa ja aloittaa määräaikaisen kirjeenvaihtajakautensa Venäjällä, kun siirtyminen Moskovaan järjestyy. Ylen edellisen Venäjän-kirjeenvaihtajan Heikki Heiskasen pesti päättyi helmikuussa.

Rakkaat toverit -tv-vinkki

Kuva
Ylen kanavalla esitetty elokuva kuvaa tositapahtumia Novotsherkasskin teollisuuskaupungissa, jossa työläiset nousivat vuonna 1962 kapinaan kommunistihallinnon nostettua ruoan hintaa. Kapinaa seurasi verilöyly.   Suomalaisilla tv-kanavilla esitetään nykyään melko harvoin venäläisiä elokuvia. Niinpä itänaapurissa tehdyt koko illan elokuvat ovat jääneet suomalaiskatsojille melko vieraiksi.   Perjantaina 8.10.2021 istuin kotona television ääreen luettuani lehdistä myönteisiä arvioita elokuvasta Rakkaat toverit. Ylen kanavalla esitetty elokuva kuvaa tositapahtumia Novotsherkasskin teollisuuskaupungissa, jossa työläiset nousivat vuonna 1962 kapinaan kommunistihallinnon nostettua ruoan hintaa. Kapinaa seurasi verilöyly.   Elokuva oli mielenkiintoinen ja koskettava. Elokuvan mustavalkoisuus teki siitä autenttisen ja todistusvoimaisen. Elokuva on melkoisen tuore, vuodelta 2020. Sen ohjasi Andrei Kontshalovski. Pääosissa on muun m...

Musiikki yhdisti Suomea ja Neuvostoliittoa -tv-vinkki

Kuva
Ylen dokumenttisarja Yhteinen sävel kertoo Suomen ja Neuvostoliiton musiikillis es ta rinnakkaiselo st a . Kuva: Yle Ylen dokumenttisarja Yhteinen sävel kertoo Suomen ja Neuvostoliiton musiikillis es ta rinnakkaiselo st a . Ari Matikaisen sarjadokumentti Suomen ja Venäjän rinnakkaiselon kipeydestä ja kepeydestä musiikin keinoin. Yle Areena.

Kohtalona Kostamus -kirjavinkki

Kuva
Kostamus on metsän keskelle rakennettu lähiö. Kuva: Wikipedia   Svetogorsk ja Kostamuksen vuoriteollisuuskombinaatti olivat Suomen rakennushistoriassa jättiläismäisiä miljardiprojekteja. Tapahtumien ytimessä oli nuori rakennusinsinööri Risto Kangas-Ikkala. Hänet nimitettiin projektit toteuttaneen Finn-Stroin toimitusjohtajaksi 34-vuotiaana vuonna 1972. Kostamus oli Suomen kaikkien aikojen suurin ulkomaanprojekti, jossa oli mukana tuhansia työntekijöitä ja yrityksiä. Projektin mittakaavaa kuvaa se, että yksistään tarjoustyötä tekemässä oli 23 konsulttitoimistoa. Jyrki Koulumiehen kirjoittama kirja Kohtalona Kostamus – Risto Kangas-Ikkalan muistelmat kuvaa rakentajien kulta-ajan 1970- ja 80-lukujen toimintakulttuuria ja tapahtumia Suomessa ja Neuvostoliitossa. Mukana ovat tuon ajan vuorineuvokset - mm. Kauko Rastas, Armas Puolimatka, Kauko Maijala, Antti Pelkola ja Aarne J. Aarnio. Nykypäivän kilpailusäädökset eivät häirinneet menoa ja...