Tekstit

Näytetään tunnisteella Lukoil merkityt tekstit.

Venäläisiin osakkeisiin sijoittaminen -LYNX

Kuva
Moskovan keskustan kaupunkinäkymää hallitsevat nykyään sipulikirkkojen lisäksi nykyaikaiset pilvenpiirtäjät. Talouden sektorit Venäjällä: mahdollisuudet ja riskit Moskovan pörssiin listatuista yrityksistä suurimmat keskittyvät selkeästi energiasektorille johtuen maan laajoista öljy- ja kaasuvaroista. Venäjän energiasektori onkin noin 2,5 kertaa suurempi kuin toiseksi suurin sektori, joka on kaivostoiminta. Maan kolmanneksi suurin on pankkisektori. Sijoittajan on kuitenkin hyvä huomata, että kaikilla kolmella sektorilla on ollut vaikeuksia viime vuosina. Tämän lisäksi muualla maailmassa vahvasti kasvaneet sektorit, kuten teknologia, muodostavat toistaiseksi vain pienen osan Moskovan pörssin indeksistä. Venäjän kansantalous on vahvasti riippuvainen enegiasektorista, joten maahan sijoittamisen kannattavuus riippuu aina epäsuorasti öljyn ja kaasun hintojen kehityksestä. Jos kyseisten raaka-aineiden hinnat lähtevät laskuun, on sillä mitä todennäköisimmi...