Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Avangard Omsk voitti KHL-mestaruuden

Kuva
Omskin suomalaispuolustaja Oliwer Kaski (keskellä) oli yksi ratkaisuottelun sankareista, koska voittomaali syntyi hänen syötöstään. Kuva: Hawk.ru   Avangard Omsk varmisti keskiviikkona 28.4.2021 KHL -mestaruuden eli Gagarin Cupin voittamalla Moskovan TsSKA:n 1-0 ja otteluvoitoin 4-2.   Ratkaisevan maalin laukoi Sergei Tolchinsky. Samalla venäläishyökkääjä nousi pudotuspelien pistepörssin jaetulle kärkisijalle.   Gagarin Cupia pääsevät juhlimaan myös kaksi suomalaispuolustajaa, Oliwer Kaski ja Ville Pokka. Kaski kuittasi päätösottelun ainoasta maalista itselleen syöttöpisteen.   Pokka pelaa Avangardissa kolmatta kauttaan, Kaski puolestaan ensimmäistä. 25-vuotias Kaski oli lopulta pudotuspelien puolustajien pistepörssin kolmas.    

Ilja Repinin taidetta Ateneumissa

Kuva
Ilja Repin: Sadko vedenalaisessa valtakunnassa (1876). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pieta ri.   Venäläisen taidemaalarin Ilja Repinin teosten näyttely alkaa Ateneumissa Helsingissä. Repinin näyttely on Ateneumissa 27.4.-29.8.2021. Ilja Repin (1844–1930) tunnetaan ennen muuta psykologisen ihmiskuvan ja venäläisen kansankuvauksen mestarina. Näyttelyssä nähdään Repinin tunnetuimpia, taiturimaisen yksityiskohtaisia maalauksia, kuten Pietarin Venäläisen taiteen museosta tulevat  Volgan lautturit  (1870–1873) ja  Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille  (1880–1891). Näyttelyn lukuisissa muotokuvissa esiintyvät niin taiteilijan perheenjäsenet kuin ajan kulttuurivaikuttajatkin, kuten säveltäjä  Modest Musorgski  ja kirjailija  Leo Tolstoi . Kaikkiaan Repin maalasi yli 300 muotokuvaa ja kuvasi paljon myös naispuolisia kulttuurielämän voimahahmoja. Ilja Repin on aikansa merkittävin venäläinen taiteilija, jo

Avangard Omsk eteni KHL:n finaaleihin

Kuva
Avangard Omsk voitti KHL:n itäisen konferenssin finaalisarjan seitsemännen ottelun ja eteni voitolla Gagarin Cupin -finaalisarjaan TsSKA Moskovaa vastaan. Kuva: khl.ru   Avangard Omsk voitti KHL:n itäisen konferenssin finaalisarjan seitsemännen ottelun ja eteni voitolla Gagarin Cupin -finaalisarjaan TsSKA Moskovaa vastaan. Avangardin sankari oli suomalaispuolustaja Oliwer Kaski, joka ratkaisi ottelun ensimmäisessä jatkoerässä.   Ak Bars Kazan ja Avangard Omsk hakivat KHL:n itäisen konferenssin seitsemännessä finaaliottelussa ratkaisua jatkoerästä, jossa lopulta Avangard kampesi voittoon lukemin 4–3.   Avangardin voittomaalista vastasi illan toisellaan Oliwer Kaski , jonka terävä laukaus parhaasta maalintekosektorista painui ohi Timur Biljalovin , joka torjui Ak Barsin maalilla 29 kertaa.   Vierasjoukkueen kahdesta muusta maalista vastasi suomalaispuolustaja Ville Pokka ja venäläishyökkääjä Kirill Semjonov .   Kotijoukkueelta Dmit

Vrouw Maria ja Katariina Suuren aarre -kirjavinkki

Kuva
Vrouw Maria ja Katariina Suuren kadonnut aarre on h uikea tositarina purjelaiva Vrouw Marian haaksirikosta ja löytymisestä, sen mukana kadonneesta taideaarteesta ja Katariina Suuren hovista .   Huikea tositarina purjelaiva Vrouw Marian haaksirikosta ja löytymisestä, sen mukana kadonneesta taideaarteesta ja Katariina Suuren hovista .   Gerald Easterin ja Mara Vorheesin kirja Vrouw Maria ja Katariina Suuren kadonnut aarre julkaist iin n 14. Huhtikuuta 2021 .   Vrouw Maria on legendaarisin saaristomeren syvyyksissä lepäävistä hylyistä . Amsterdamista kohti Pietaria lokakuussa 1771 lähtenyt kauppalaiva haaksirikkoutui Saaristomerellä ja vei mukanaan meren pohjaan historiallisen lastinsa. Vrouw Marian hylky löydettiin heinäkuussa 1999 saaristomeren syvyyksistä.   Aluksen suurimman aarteen tilaaja oli tsaaritar Katariina Suuri, saaliinhimoinen taidekeräilijä. Hän oli hankkinut kymmenkunta hollantilaista maalausta, joista arvo

Juri Gagarinin avaruuslennosta 60 vuotta

Kuva
Neuvostoliittolainen Juri Gagarin valmistautuu avaruuslentoonsa 12. huhtikuuta 1961. Gagarin oli tuolloin 27-vuotias. Kuva: Tass   On kulunut 60 vuotta siitä, kun neuvostoliittolainen Juri Gagarin kävi ensimmäisenä ihmisenä avaruudessa.   Tuolloin 27-vuotia an Juri Gagarinin Vostok 1 -lento avaruudessa kesti kaksi tuntia ja Gagarin kiersi maapallon kertaalleen 12. huhtikuuta 1961 .   Useat tiedotusvälineet Suomessa, Venäjällä ja muualla maailmassa huomioivat historiallisen vuosipäivän.

Kohtalona Kostamus -kirjavinkki

Kuva
Kostamus on metsän keskelle rakennettu lähiö. Kuva: Wikipedia   Svetogorsk ja Kostamuksen vuoriteollisuuskombinaatti olivat Suomen rakennushistoriassa jättiläismäisiä miljardiprojekteja. Tapahtumien ytimessä oli nuori rakennusinsinööri Risto Kangas-Ikkala. Hänet nimitettiin projektit toteuttaneen Finn-Stroin toimitusjohtajaksi 34-vuotiaana vuonna 1972. Kostamus oli Suomen kaikkien aikojen suurin ulkomaanprojekti, jossa oli mukana tuhansia työntekijöitä ja yrityksiä. Projektin mittakaavaa kuvaa se, että yksistään tarjoustyötä tekemässä oli 23 konsulttitoimistoa. Jyrki Koulumiehen kirjoittama kirja Kohtalona Kostamus – Risto Kangas-Ikkalan muistelmat kuvaa rakentajien kulta-ajan 1970- ja 80-lukujen toimintakulttuuria ja tapahtumia Suomessa ja Neuvostoliitossa. Mukana ovat tuon ajan vuorineuvokset - mm. Kauko Rastas, Armas Puolimatka, Kauko Maijala, Antti Pelkola ja Aarne J. Aarnio. Nykypäivän kilpailusäädökset eivät häirinneet menoa ja maa

Venäjän keskuspankki nosti avainkorkoa

Kuva
Keskuspankin pääjohtaja Elvira Nabiullinan mukaan keskuspankki aloittaa nyt asteittaisen siirtymisen elvyttävästä neutraaliin (avainkorko 5–6 %) rahapolitiikkaan. Kuva: CBR CBR governor Elvira Nabiullina said that the central bank is at the beginning a gradual shift from an accommodating monetary stance to a more neutral one with a key rate in the range of 5–6 %.   Keskuspankki päätti (19.3.) nostaa avainkorkoa 0,25 prosenttiyksiköllä. Uusi avainkorko o n 4,5 %.  Markkina-analyytikot olivat pääosin odottaneet ohjauskoron pysyvän ennallaan. Avainkorkoa nostettiin edellisen kerran joulukuussa 2018. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit kertoi asiasta tiedotteessaan 31.3.2021. Keskuspankki perusteli päätöstään lähinnä inflaation kiihtymisellä keskuspankin ennustetta nopeammin. Kuluttajahinnat nousivat tammikuussa 5,2 % ja helmikuussa 5,7 % vuotta aiemmasta. Viime vuonna tuottajahinnat laskivat Venäjällä selvästi, mutta t

Venäjän talous alkuvuonna 2021 melko vakaa

Kuva
Venäjän v ähittäiskaupassa koronakriisi on suurelta osin jo ohi. Kysyntää ovat tukeneet työttömyyden lasku ja reaalipalkkojen elpyminen.   Tammi–helmikuussa useimmat Venäjän talousindikaattorit näyttivät tuotannon ja kulutuksen olevan suurin piirtein muuttumattomia vuoden 2020 loppuun nähden, vaikka koronaepidemia edelleen Venäjää vaivaakin. Vuoden 2020 alkuun verrattuna muutosprosentit ovat toki useimmiten negatiivisia. Esimerkiksi talousministeriön bruttokansantuotteen kuukausi-indikaattori supistui helmikuussa 2,5 % vuoden takaa. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit kertoi asiasta tiedotteessaan 31.3.2021. Teollisuustuotannon määrä supistui tammikuussa 1,9 % ja helmikuussa 3,7 % vuotta aiemmasta. Aiempien kuukausien tapaan etenkin kaivannaisteollisuuden tuotanto väheni, pääosin raakaöljyn tuotantoa rajoittavan OPEC+-sopimuksen takia. Tehdasteollisuuden tuotanto pieneni tammi–helmikuussa 1,3 % viime vuoden vastaavasta a

Venäjällä varovaista kiinnostusta vihreään rahoitukseen

Kuva
Venäjän rautatieyhtiö on yksi ns. vihreillä lainoilla rahoitusta hakenut yhtiö. Kuva: Wikipedia Venäjän keskuspankki ja finanssiministeriö ovat mediatietojen mukaan aloittaneet alustavat keskustelut ns. vihreiden valtionvelkakirjojen liikkeellelaskusta. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit kertoi asiasta tiedotteessaan 31.3.2021. Lisäksi Moskovan kaupunki on ilmoittanut harkitsevansa vihreiden joukkovelkakirjalainojen liikkeellelaskua tämän vuoden aikana. Toistaiseksi Venäjällä on laskettu liikkeelle vain muutamia lähinnä kokeiluluontoisia yritysten vihreitä joukkovelkakirjalainoja. Yleensä vihreillä velkakirjoilla haetaan rahoitusta hankkeisiin, joissa pyritään tukemaan vähäpäästöisiä ratkaisuja, kuten uusiutuvaa energiantuotantoa tai vähäpäästöisiä liikenneratkaisuja. Valtion vihreillä velkakirjoilla tavoiteltaneen lähinnä yksityisen sektorin velkakirjojen hinnoittelun helpottamista. Venäjällä ilmastomuutoksen vastai

EastOffice yhteistyöhön Östkontoretin kanssa

Kuva
EO edustaa 33 suurta suomalaisyritystä, joilla on toimintaa Venäjällä. Kuva: EO   Venäjän-kauppaa käyvien yritysten yhteistyöjärjestö EastOffice (EO) on sopinut yhteistyöstä vastaavan ruotsalaisen toimijan Östkontoretin (ÖK) kanssa. EO kertoi asiasta tiedotteessaan 29.3.2021.   EO edustaa 33 suurta suomalaisyritystä, joilla on toimintaa Venäjällä. ÖK edustaa 23 ruotsalaisyritystä.   ÖK edustaa 23 ruotsalaisyritystä. Kuva: EO