Rasputin – pyhimys vai huijari?

Grigori Rasputin sai suuren vaikutusvallan Venäjän tsaaripariin ennen ensimmäistä maailmansotaa.

 

Rasputin sai suuren vaikutusvallan Venäjän tsaaripariin ennen ensimmäistä maailmansotaa. Oliko hänellä tosiaan yliluonnollisia parantajankykyjä, vai oliko hän pelkkä huijari?

 

Syvä pelko ja hätä oli aistittavissa kaikkialla tsaarin palatsissa Tsarskoje Selossa Pietarin ulkopuolella. Kruununperijä Aleksei, joka oli alle kolmivuotias, oli kaatunut leikkiessään ja kärsi kovista kivuista. Hänen kalpean ihonsa alla oli sinertäviä pahkoja, joista saattoi nähdä hänen henkeään uhkaavan sisäisen verenvuodon etenemisen. Lapsi sairasti hemofiliaa eli verenvuototautia, jonka hän oli perinyt äidiltään Aleksandralta. Tästä taudista kärsivän verestä puuttuu hyytymistekijä, joten pienikin vamma saattaa aiheuttaa hillittömän verenvuodon.

 

Hovilääkärit eivät tienneet, miten hoitaa potilasta, ja tsaaritar Aleksandra ja tsaari Nikolai rukoilivat sinä heinäkuun iltana vuonna 1907 poikansa vuoteen ääressä odottaessaan salaista vierasta.

 

Suurherttuattaret Militsa ja Anastasia, jotka olivat molemmat naimisissa Nikolain serkun kanssa, olivat esitelleet tsaariparille Grigori Jefimovits –nimisen munkin kaksi vuotta aiemmin. Suurherttuattarien mukaan Rasputinilla oli salaperäisiä parantajankykyjä, ja tsaaripari oli heidän kehotuksestaan kutsunut munkin palatsiin. Aleksandra ja Nikolai olivat pitäneet huolen siitä, että munkki pääsisi tulemaan sinne vartijoiden huomaamatta, ja vähän ennen puoltayötä kruununperijän huoneeseen ilmaantui hurjan näköinen mies, jolla oli tummanharmaa tukka ja takkuinen parta.

 

Grigori Jefimovitsin elämänvaiheista ennen hänen tuloaan Pietariin vuonna 1903, jolloin hän oli 33-40-vuotias, ei tiedetä kovin paljon. Hän oli siperialaisen talonpojan poika, ja huikentelevaisen elämänsä – ryyppäämisen, tappeluiden ja naisseikkailujen – vuoksi hänet tunnettiin kotikylässään nimellä Rasputin, joka tulee ”irstasta” tarkoittavasta sanasta. Jossakin vaiheessa hän oleskeli muutamia kuukausia paikallisessa luostarissa ja ryhtyi sen jälkeen kiertäväksi munkiksi, jonka oli määrä elää köyhyydessä ja yksinäisyydessä ja omistaa elämänsä muiden ihmisten kipujen ja hengellisen epävarmuuden lievittämiseen.

 

Sittemmin Rasputinin vihamiehet väittivät hänen kuuluneen hurmoshenkiseen hlystien lahkoon, joka harjoitti jumalanpalvelusta yöllisillä orgioilla. Se tosiaan näyttikin olevan sopusoinnussa Rasputinin merkillisen filosofian kanssa, jonka mukaan ihminen pelastui antautumalla ensin synnin altaan ja katumalla sen jälkeen.

 

Rasputin meni naimisiin ja sai vaimonsa kanssa neljä lasta. Toinen hänen pojistaan kuoli pienenä, toinen oli heikkomielinen ja jäi äitinsä kanssa kotikylään Siperiaan. Saatuaan vaikutusvaltaa hovissa Rasputin otti kaksi tytärtään luokseen Pietariin.

 

Rasputin saapui Pietariin vuonna 1903 ja esittäytyi katuvana syntisenä kaupungin arvostetuimmalle kirkonmiehelle, isä Johannes Kronstadtilaiselle. Rasputinin nöyryys, vilpittömyys ja loistavat saarnat tekivät vaikutuksen isä Johannekseen ja muihin kirkonmiehiin, ja he ottivat hänet innoissaan huomaansa, koska uskoivat hänen tavoittav an lukutaidottoman tavallisen kansan. Ei aikaakaan, kun Rasputin kelpuutettiin hovipiireihin, ja vuonna 1905 suurherttuattaret esittelivät hänet tsaariparille.

 

Kaikki Rasputinin tavanneet muistivat hänen silmänsä. Ruhtinas Jusupov, joka sittemmin surmasi hänet, kuvasi hänen silmiään fosforinhohtoisiksi: ”Niistä lähti kaksi sädettä, jotka sulautuivat toisiinsa ja muodostivat hehkuvan kehän.” Muuan nuori nainen, jonka Rasputin yritti vietellä, muisteli kauhistuneensa tajuttuaan, miten ”salaperäiseksi, kavalaksi ja turmelevaksi” mies paljastui, vaikka hänen silmänsä olivat ensin näyttäneet säteilevän pelkkää hyvyyttä ja lempeyttä. Ranskan suurlähettiläs puolestaan kirjoitti, että Rasputinin koko persoonallisuus oli keskittynyt silmiin. ”Ne olivat vaaleansiniset, harvinaisen kirkkaat, syvät ja puoleensavetävät. Hänen katseensa oli yhtaikaa pistävä ja hyväilevä, lapsellinen ja ovela, etäinen ja tarkkaavainen.”

 

Rasputinissa yhdistyi merkillisellä tavalla karkea aistillisuus tarttuvaan hurskauteen, ja hän pääsi persoonallisuutensa ansiosta hovinaisten suosioon. Hänen kiihkein puolustajansa oli kuitenkin tsaaritar Aleksandra, kun hän oli parantanut pikku kruununprinssin ensimmäisen kerran. Aleksandran mielestä Rasputin oli erehtymätön, eikä hän suostunut kuuntelemaan kertomuksia tämän rankasta ryyppäämisestä ja häpeämättömästä juhlinnasta.

 

Ja se, mikä mielllytti Aleksandraa, miellytti myös hänen uskollista, heikkotahtoista puolisoaan. Aluksi tsaaripari luotti vain Rasputinin salaperäisiin parantajankykyihin, mutta sittemmin he alkoivat noudattaa hänen neuvojaan myös valtion asioissa. Kun Rasputinin vallasta tsaaripariin alkoi tulla julkinen skandaali, Nikolain lähisukulaiset pakottivat hänet karkottamaan Rasputinin kaupungista. Karkotusaika jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä elosteleva munkki osoitti jälleen kerran parantajankykynsä – tällä kertaa Siperiasta lähettämällään sähkeellä, jossa hän vakuutti huolestuneille vanhemmille, että Aleksein saama sisäinen verenvuoto tyrehtyisi.

 

Keväällä 1914 yhdeksänvuotias Aleksei vaikutti hyväkuntoiselta. Venäjän valtakunta, jota tsaari oli muiden asioiden vuoksi lyönyt laimin, oli sitä vastoin sodan partaalla. Itävalta-Unkarin kruununperillisen salamurha kesäkuun 28. Päivänä aloitti tapahtumasarjan, joka johti elokuussa ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen. Oli merkillinen yhteensattuma, että Rasputin oli juuri edellisenä päivänä eli 27. Kesäkuuta selviytynyt hädin tuskin hengissä, kun muuan järkensä menettänyt nainen oli puukottanut häntä vatsaan huutaen: ”Minä olen tappanut antikristuksen!”Toivuttuaan Rasputin kirjoitti epävarmalla käsialalla Nikolaille, että sotaan joutumista oli kartettava. Se toisi vain ”onnettomuutta, surua…kokonaisen valtamerellisen kyyneliä ja hyvin paljon verta. Venäläiset eivät kuitenkaan piitanneet Rasputinin synkästä ennustuksesta, vaan menivät monen muun Euroopan maan tavoin mukaan sotaan, joka osoittautui erittäin tuhoisaksi.

 

Kahden vuoden kuluttua, Venäjän suurtappioiden jälkeen, alettiin taas huhuta Rasputinista ja tsaariparista. Väitettiin, että tämä niin sanottu jumalanmies oli saanut Aleksandran – ja hänen kauttaan myös Nikolaine – vakuuttuneeksi, että Venäjän oli solmittava rauha Saksan kanssa. Silloin joukko aatelisia päätti vapauttaa Venäjän elostelevasta munkista.

 

Salaliittoa johti 29-vuotias ruhtinas Feliks Jusupov, joka oli Venäjän suurimman omaisuuden perijä ja naimisissa Nikolainen lähisukulaisen kanssa. Jusupov piti juhlimisesta samoin kuin Rasputin ja oli tavannut elostelevan munkin usein Pietarin pahamaineisissa paikoissa. Kerran hän oli pyytänyt tätä parantamaan jonkin vaivankin. Joulukuun lopulla 1916 Jusupov kutsui Rasputinin puolenyön jälkeen tarjottavalle illalliselle palatsiinsa.

 

Yleensä epäsiisti Rasputin oli tilaisuuden kunniaksi peseytynyt ja pukeutunut kirjailtuun silkkipaitaan ja samettihousuihin. Hänen tultuaan palatsiin ruhtinas veikin hänet erääseen kellarikerroksen huoneeseen. Neljä muuta salaliittolaista soitti yläkerrassa äänekkäästi gramofonia, jotta kuulostaisi siltä kuin siellä juhlittaisiin. Jusupov selitti Rasputinille, että juhlien emännälle oli sattunut viivytys, syötti heidän odotellessaan vieraalleen syankaliumilla myrkytettyjä leivonnaisia ja kehotti häntä huuhtelemaan ne alas viinillä, jossa myös oli myrkkyä. Ruhtinaan kauhuksi ja hämmästykseksi Rasputin ei näyttänyt olevan millänsäkään, vaikka oli saanut myrkkyannoksen, joka olisi riittänyt tappamaan monta miestä.

 

Kahden ja puolen tunnin kuluttua Jusupov pyysi anteeksi ja sanoi käyvänsä yläkerrassa katsomassa juhlijoita. Neuvoteltuaan muiden salaliittolaisten kanssa hän palasi kellarikerrokseen mukanaan pistooli, jota hän piti piilossa. Hän kehotti Rasputinia katsomaan seinällä riippuvaa krusifiksia ja rukoilemaan ja ampui häntä sitten suoraan selkään. Muut salaliittolaiset ryntäsivät huoneeseen Rasputinin lyyhistyessä valkoiselle karhuntaljalle lattialle. Yksi heistä oli lääkäri, ja hän julisti juhlallisesti uhrin kuolleeksi.

 

Salamurhaajien riemuitessa onnistumisestaan Rasputin avasi silmänsä, ponkaisi jalkeille, kompuroi ylös portaita ja meni pihalle. Yksi salaliittolainen ampui Rasputinia selkään ja päähän, ennen kuin hän ehti portille, ja munkin lyyhistyttyä maahan Jusupov hakkasi häntä nuijalla, kunnes hänessä ei näkynyt mitään elonmerkkejä. Sen jälkeen salaliittolaiset heittivät kankaaseen käärityn ja köytetyn ruumiin avantoon Nevajokeen. Kun vainaja kolmen päivän kuluttua löydettiin, hänen keuhkoissaan oli vettä, mikä osoitti hänen olleen yhä hengissä, kun hänet oli heitetty jokeen.

 

Kansa riemuitsi Pietarin kaduilla saatuaan tiedon Rasputinin kuolemasta. Ruhtinas Jusupovia ja joitakuita muita salaliittolaisia rangaistiin joko karkotuksella tai sotapalvelukseen määräämisellä. Rasputin sai kuitenkin viimeisen sanan. Hän oli kirjoittanut viimeisenä elinkuukautenaan tsaaritar Aleksandralle kirjeen, jossa hän oli ennustanut, ettei yksikään tsaariperheen jäsen eläisi kahta vuotta pitempään hänen kuolemansa jälkeen. Maaliskuussa 1917 Nikolai pakotettiin luopumaan kruunusta maassa vallinneen sekasorron johdettua vallankumoukseen. Virallisen selonteon mukaan surmasivat vallan kaapanneet bolsevikit kuusitoista kuukautta myöhemmin Nikolain ja Aleksandran sekä Aleksein ja tämän neljä sisarta.

 

Russia Magnat

 

Rasputinista tuli suosittu vieras Venäjän seurapiireissä.