Miksi Neuvostoliitto romahti ja hajosi?

Neuvostoliitto romahti resurssien tuhlailevaan käyttöön ja tehottomuuteen, arvioi ex-pääministeri Esko Aho. Kuva: Otava

 

Esko Aho

kirjasta 1991 Mustien joutsenten vuosi

 

Tuhoisa tehottomuus

 

Feliks Karasev murehtii Naapurinpojan muistelmissa Neuvostoliiton lopun ajan ankeutta: ”Työnteko tuntui niinä päivinä vaikealta. Ja kuinka työnteosta olisi voinut olla puhettakaan, kun silmiesi edessä luhistui järjestelmä, johon koko elämäsi oli kytkeytynyt. Tutut ja vankkumattomilta tuntuneet arvot korvattiin uusilla, epäilyttävillä”

 

Miksi ikuiseksi kuviteltu Neuvostoliitto romahti ja hajosi? Karasev hakee selitystä viittaamalla sarkastisesti puolueideologien perusneuvoon vaikeissa tilanteissa: kysy Leniniltä. Vuonna 1919 Lenin määritteli bolsevikkien luoman uuden järjestyksen menestyksen ehtoja: ”Uuden yhteiskuntajärjestelmän voiton kannalta kaikkein tärkeintä on viime kädessä työn tuottavuus. Kapitalismi voidaan voittaa lopullisesti sillä, että sosialismi luo uuden, korkeamman työn tuottavuuden.”

 

Lenin jätti sanomatta säännön karun kääntöpuolen. Neuvostokommunismi on tuomittu häviämään markkinataloudelle ja demokratialle, jos se jää jalkoihin tuottavuuskilpailussa. Juuri niin sille kävi.

 

Neuvostoliitto hallitsi valtavia luonnonvaroja. Sen väestö oli varsin hyvin koulutettu. Inhimillistä pääomaakin riitti. Vielä 1980-luvun lopulla neuvostovaltio työllisti yhtä suuren määrän tutkimus- ja kehitystyön ammattilaisia kuin Yhdysvallat.

 

Järjestelmä romahti resurssien tuhlailevaan käyttöön ja tehottomuuteen. Tuottavuus jäi jälkeen kehittyneistä maista ja ero vain kasvoi. Jättimäiset panostukset sotilaalliseen voimaan tuottivat hyvin vähän jos ollenkaan hyötyjä muulle yhteiskunnalle.

 

Lopullisesta romahduksesta tuli vain ajan kysymys. Kukaan ulkopuolinen ei kaatanut neuvostoimperiumia. Se teki sen ihan itse. Kommunistisen valtion heikkoudet ulottuivat kaikkialle. Vaikka turvallisuuskoneiston tarpeet menivät kaiken muun edelle, sekään ei ollut suojassa huonolta laadulta ja tehottomuudelta. Eversti I. Radionov kirjoitti Zavtra-lehdessä 21.6.1994, kuinka jo 1970-luvun puolivälissä ”armeija pakotettiin vastaanottamaan aluksia, joista ei ole merenkulkuun, lentokoneita, jotka eivät lennä, aseita, jotka eivät ammu”.

 

Lopulliseksi kuoliniskuksi Neuvostoliitolle muodostui Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän johtajien kokous Belovezin metsästysmajassa Valko-Venäjällä 8. joulukuuta 1991. Sen päätteeksi osallistujat julistivat Neuvostoliiton lakanneeksi olemasta ja allekirjoittivat sopimuksen Itsenäisten valtioiden yhteisön perustamisesta.

 

Presidentti Gorbatsov teki vielä viimeisen epätoivoisen yrityksen pysäyttää hajoaminen, mutta sillä ei ollut enää mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Stalinin syntymäpäivänä, 21. joulukuuta, yksitoista neuvostotasavaltaa päätti Alma-Atassa liittyä uuteen valtioyhteisöön. Vain jo aiemmin omille teilleen lähteneet Baltian maat ja sekasortoinen Georgia jäivät ulkopuolelle.

 

Joulupäivänä 25.12.1991 presidentti Gorbatsov ilmoitti eroavansa. Samana päivänä neuvostovaltaa symboloiva punalippu vedettiin alas Kremlin tornista ja tilalle nousi Venäjän trikolori. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto lakkasi olemasta.

 

Artikkeli on poiminta kirjasta 1991 Mustien joutsenten vuosi, Esko Aho, Otava, 2020. Esko Aho on keskustalainen poliitikko ja yritysjohtaja. Hän toimi Suomen pääministerinä vuosina 1991-1995. Nykyään hän toimii muun muassa venäläisen pankin Sberbankin hallituksen jäsenenä.