Helsinki-halli siirtyi suomalaiselle Trevianille

Trevianin hallinnoima kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP Ky on ostanut Helsinki-hallin määräysvaltaiset osakkeet 17. helmikuuta 2025 toteutuneessa kaupassa.

 

Trevianin hallinnoima kiinteistösijoitusyhtiö Trevian Kasvu LP Ky on ostanut Helsinki-hallin määräysvaltaiset osakkeet 17. helmikuuta 2025 toteutuneessa kaupassa. Kauppa allekirjoitettiin marraskuussa 2024, ja ehtoina sen toteutumiselle olivat EU-pakotelainsäädännön muutos sekä ulkoministeriön ja Ulosottolaitoksen viranomaishyväksynnät. Trevianin neuvonantajina kaupassa toimivat Tuomas Poskiparta ja Asianajotoimisto Krogerus. Trevian Asset Management toimii areenan kiinteistövarainhoitajana. Areenan käyttöön saaminen tukee Helsingin kulttuurielämän ja talouden kehitystä.

Helsinki-halli on valmistumisestaan 1997 lähtien ollut Suomen merkittävin monitoimiareena. Areena on ollut suljettuna helmikuusta 2022 lähtien aiempiin omistajiin kohdistuneiden pakotteiden vuoksi, mutta kaupan myötä se voidaan avata jälleen vuoden 2025 aikana. EU-pakotelainsäädäntöön kaupan mahdollistava muutos tehtiin joulukuussa 2024, ja viranomaishyväksynnät saatiin helmikuussa 2025. Kauppasumma jää Suomen viranomaisten haltuun EU-pakotteiden voimassaolon ajaksi.

– Yli kaksi vuotta kestäneet kauppaneuvottelut sujuivat hyvässä yhteistyöhengessä. Erityisistä olosuhteista huolimatta Helsinki-hallin saattaminen jälleen käyttöön oli kaikkien osapuolten yhteinen tavoite, kertoo Trevian Asset Managementin toimitusjohtaja Reima Södervall.

Jatkoa ajatellen areenalle on laadittu kattavat liiketoiminta- ja investointisuunnitelmat, jotka sisältävät muun muassa modernisoinnin ja ESG-parannuksia.

– Liiketoimintaympäristö kaupalle oli haasteellinen monesta syystä: EU-pakotelainsäädäntö muuttuvine asetuksineen oli huomioitava, kuten myös ulosottokaareen liittyvä lainsäädäntö. Lisäksi kiinteistöalan markkinatilanne on hidastanut tai jopa pysäyttänyt monia transaktioita. Kauppaprosessissa oli mukana laaja verkosto viranomaisia, ja prosessin laajuus on edellyttänyt asiantuntemusta, ongelmanratkaisukykyä ja periksiantamattomuutta. Neuvonantajien rooli on ollut erityisen merkityksellinen, Södervall kuvailee.

Areenan puuttuminen on rajoittanut suurten tapahtumien järjestämismahdollisuuksia Helsingissä viime vuosina. Helsinki-hallin avautuminen tukee vahvasti paikallista matkailu- ja ravintola-alaa.

– Riemukas uutinen! Kaupan myötä olemme vihdoin tilanteessa, jossa areena saadaan takaisin tapahtumakäyttöön. Hallin kolme vuotta kestänyt kiinniolo on rajoittanut urheilutapahtumien, konserttien ja suurten yritystapahtumien järjestämismahdollisuuksia Helsingissä. Hallin käyttöön saattamisella on valtava vaikutus suurtapahtumien ja kulttuurielämän sekä laajemmin talouden ja vetovoiman kannalta Helsingille ja koko maalle, mutta myös paikallisen palvelusektorin kehitykselle, kertoo Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiainen.

Trevianin rooli elämysareenasektorilla ei rajoitu vain Helsinkiin.

– Meillä on laajempia suunnitelmia myös muilla paikkakunnilla. Tavoitteenamme on kehittää elämysareenoita, jotka luovat lisäarvoa paikalliselle taloudelle ja kulttuuritarjonnalle. Yhteiskunnallisesti merkittävien kiinteistöjen ja suomalaisten kaupunkien kehittäminen on Trevianille tärkeä liiketoiminta-alue, Södervall toteaa.

Trevianin kaupallisena neuvonantaja kaupassa toimi Tuomas Poskiparta ja juridisena neuvonantajana Asianajotoimisto Krogerus.

Lähde: Trevian 17.2.2025

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa

Trotskin viimeiset vuodet esillä tv-dokumentissa