Arja Paanasesta Jyväskylän yliopiston alumni 2024

Paananen on valmistunut Jyväskylän yliopistosta venäjän kielen oppiaineesta. Hän on asunut Venäjällä yli kymmenen vuotta ja työskentelee suomeksi ja venäjäksi.

 

Jyväskylän yliopiston vuoden alumniksi on valittu useasti palkittu Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen. Hän on välittänyt tietoa Venäjän tapahtumista jo yli 30 vuoden ajan.

 

Paananen on valmistunut Jyväskylän yliopistosta venäjän kielen oppiaineesta. Hän on asunut Venäjällä yli kymmenen vuotta ja työskentelee suomeksi ja venäjäksi. Hänet on valittu 2024 vuoden journalistiksi ja palkittu vuonna 2018 Suomen kuvalehden journalistipalkinnolla pitkäjänteisestä ja asiantuntevasta Venäjä-raportoinnista.

Vuonna 2012 Arja Paanasen valelääkäripaljastukset valittiin Bonnierin Suuri Journalistipalkinto –kilpailussa vuoden jutuksi. Hän paljasti vuonna 2011 kaksi valelääkäriä, jotka olivat harjoittaneet ammattia väärennetyillä papereilla.

Paananen on jakanut vuosien ajan asiantuntemustaan Jyväskylän yliopiston opiskelijoille ja koko yliopistoyhteisölle. Hänen tutkivan journalistin työssään näkyvät vahvasti akateemiset arvot: lukijan pitää saada tietää kuinka asiat ovat.

 

Lähde: Jyväskylän yliopisto 3.9.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

East Office etsii toimistopäällikköä Helsinkiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa