Suomi-Venäjä-seuran rahoituksen lopettaminen oikea päätös -Heinonen

Suomi-Venäjä-seuran julkinen rahoittaminen ei ole oikein nykyisessä maailmantilanteessa. Venäjä käy yhä laitonta sotaa Ukrainaa ja koko läntistä yhteisöä vastaan, sanoo Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen. Kuva: Kristian Tervo


 

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on tyytyväinen hallituksen päätökseen katkaista Suomi-Venäjä-seuran rahoitus ensi vuodelle.

 

Suomi-Venäjä-seuran rahoitus on päätetty lopettaa hallituksen esityksessä vuoden 2024 talousarvioksi. Päätös on lopullinen eduskunnan hyväksyessä budjetin.

”Suomi-Venäjä-seuran julkinen rahoittaminen ei ole oikein nykyisessä maailmantilanteessa. Venäjä käy yhä laitonta sotaa Ukrainaa ja koko läntistä yhteisöä vastaan”, Heinonen sanoo.

Suomi-Venäjä-seura sai toiminnalleen vielä täksi vuodeksi lähes puolen miljoonan euron avustuksen. Avustus on ollut lähes kolmasosa kaikesta opetus- ja kulttuuriministeriön ystävyysryhmille jakamasta tuesta. Heinosen mukaan tämä ei tunnu nykyisessä tilanteessa kohtuulliselta.

”Haastavassa talouden tilanteessa säästöjä on kyettävä hakemaan kaikkialta. Eurooppalaista yhteisöä vastaan sotivan maan ystävyysryhmätoiminnan tukeminen ei voi olla ensimmäinen prioriteetti. Avustuksia tarkasteltaessa tämä on vastuullinen priorisointi”, Heinonen jatkaa.

Heinosen mukaan on erityisen tärkeää, että samassa hetkessä Suomi jatkaa entistä vahvemmin Ukrainan tukemista. Hallitus päätti keskiviikkona jo 19. puolustustarvikeapulähetyksestä Ukrainaan.

”Suomen täytyy jatkaa Ukrainan tukemista myös sodan pitkittyessä. Hallituksen päätös seistä yhä täysin Ukrainan takana on Suomen kannalta ainoa oikea”, Heinonen päättää.

 

Lähde: Kokoomuksen eduskuntaryhmä 12.10.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

East Office etsii toimistopäällikköä Helsinkiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa