Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa -kirjavinkki

Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa esittelee entiseen supervaltaan liittyviä muistoja ja mielikuvia kulttuurisen muistin näkökulmasta.


 

Mitä Neuvostoliitosta muistetaan ja miten se muistetaan? Miten Neuvostoliittoa on esitetty eri aikoina kulttuurituotteissa, kirjallisuudessa, museonäyttelyissä, taiteessa ja mediassa? Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa esittelee entiseen supervaltaan liittyviä muistoja ja mielikuvia kulttuurisen muistin näkökulmasta.

Neuvostoliitto oli valtiona ja yhteiskuntana moninainen kokonaisuus, jota katsottiin ja muisteltiin eri aikoina eri tavoin. Esimerkiksi 1920–30-luvuilla, kun uusi valtio oli ollut olemassa vasta vähän aikaa, Neuvostoliitto näyttäytyi kansalaisilleen ja ulkomaalaisille toisin kuin maan romahtamisen jälkeen 1990-luvulla. Vaikka menneisyys ei muutu, tulkinnat ja näkökulmat menneisyyteen vaihtelevat. Historia ymmärrettynä menneisyyden tulkintoina elää ajassa.

Juuri ilmestynyt tutkimus Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa tarkastelee Neuvostoliittoon ja neuvostoyhteiskuntaan liittyviä käsityksiä ja mielikuvia kulttuurisen muistin näkökulmasta. Kirjassa käsitellään niin "punakoneen" ylivoimaa jääkiekossa, neuvostojohtaja Gorbatšovin Suomen-vierailua, venäjänkielistä dokumentaarista proosaa kuin virolaisten muistoja neuvostoajasta. Se avaa myös vähemmän tunnettuja aiheita, kuten inkerinsuomalaisiin ja juutalaisiin kohdistunutta vainoa.

Teos ei pyri kertomaan historiallista totuutta vaan tutkii Neuvostoliittoon liittyviä muistoja. Kirjan näkökulmat ovat suomalaisia, venäläisiä ja virolaisia. Teos on hyvin ajankohtainen, sillä Neuvostoliiton muistaminen ja sen perintö selittävät myös viime vuosien maailmanpoliittisia muutoksia ja kehityskulkuja nyky-Venäjällä.

Monitieteisen teoksen kirjoittajat ovat historian, kirjallisuuden, venäjän kielen ja kulttuurin sekä taiteen tutkijoita.

Anna Helle ja Pia Koivunen (toim.) Neuvostoliitto muistoissa ja mielikuvissa ISBN 978-951-858-444-8 SKST 1480 SKS 2022 Sisällysluettelo

SKS kertoi asiasta tiedotteessaan 15.8.2022.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

East Office etsii toimistopäällikköä Helsinkiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa