KHL pudotuspeleihin maaliskuun alussa

KHL on alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kisojen ajan tauolla, jonne vetäydyttiin etuajassa pahentuneen koronavirustilanteen vuoksi.


 

KHL aikoo päättää tämän kauden runkosarjan ja aloittaa pudotuspelit olympialaisten jälkeen 1. maaliskuuta. KHL-kertoi asiasta tiedotteessaan 7.2.2022.

Miesten jääkiekkoturnauksessa Pekingin olympialaisissa on kaikkiaan 120 pelaajaa KHL:stä 22 eri joukkueesta. KHL on alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kisojen ajan tauolla, jonne vetäydyttiin etuajassa pahentuneen koronavirustilanteen vuoksi.

KHL aikoo ehdotti sarjan hallitukselle ja johtokunnalle, että olympialaisten jälkeen ei enää pelattaisi runkosarjaotteluita ja pudotuspelit aloitettaisiin 1. maaliskuuta. Joukkueiden sijoitukset runkosarjassa ratkaistaisiin pistekeskiarvon perusteella.

Kaikki pudotuspelisarjat pelataan paras seitsemästä -formaatilla eli neljällä voitolla etenee jatkoon. Peräkkäisinä päivinä ei pelata, vaan otteluiden välissä on aina välipäivä. Ottelusarjoja pelataan vuoropäivin siten, että neljä joukkuetta lännestä ja neljä idästä aloittavat pudotuspelit 1. maaliskuuta ja loput neljä lännestä ja neljä idästä 2. maaliskuuta.

KHL perustelee päätöstään pandemiatilanteella. Runkosarjassa olisi ollut runsaasti otteluita jäljellä ja koronavirustapaukset olisivat voineet vaikuttaa moniin joukkueisiin. Pudotuspeleissä mahdolliset tartunnat vaikuttaisivat ainoastaan kyseiseen ottelusarjaan ja välipäivät antavat paremmat mahdollisuudet saada terveitä pelaajia kokoonpanoon.

KHL mietti useita erilaisia ratkaisumalleja kauden läpiviemiseksi. Joukkueilla on runkosarjassa eri määrä otteluita pelattuna, jolloin pistekeskiarvon laskeminen oli sarjan mukaan objektiivisin tapa määritellä joukkueiden sijoitukset. Mallia on käytetty myös muualla urheilumaailmassa.

Lähde: KHL, Jokerit


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

East Office etsii toimistopäällikköä Helsinkiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa