Itä-Euroopan osakkeet houkuttelevia -Nordnet

 

Pörssiosakkeiden arvostustasot Itä-Euroopassa ovat houkuttelevan alhaisella tasolla, arvioi osakevälittäjä Nordnet katsauksessaan. Kuvassa Budapestin pörssi.


 

Syksyn markkinamyllerryksen jälkeen Nordnet Suomen rahasto- ja ETF-sijoittajat intoutuivat jälleen ostolaidalle ja rahastojen netto-ostot kasvoivat syyskuun 9 miljoonasta eurosta noin 25 miljoonaan euroon. ETF:ien netto-ostot puolestaan kasvoivat syyskuun 5 miljoonasta eurosta niin ikään noin 25 miljoonaan euroon. Tarkastelussa on mukana kaikki Nordnetin omat rahastot sekä palvelusta löytyvät yli 600 rahastoa yli 60 eri rahastoyhtiöltä.

 

Katse kohti itää

 

Pörssistä voi ainakin arvosijoittajan lasien läpi katsottuna olla haastavaa löytää kohtuuhintaista ostettavaa tällä hetkellä. On kuitenkin maantieteellisiä alueita, joilla osakkeiden arvostukset ovat houkuttelevan alhaisia. Niihin lukeutuu mm. Itä-Eurooppa, jossa keskimääräinen P/E-luku on yksinumeroinen.

Alhaisista arvostustasoista huolimatta monien Itä-Euroopan maiden kasvunäkymät ovat lupaavat. Yksi kasvumoottoreista perustuu vahvaan vientiin ja teknologiseen osaamiseen. Moniin saksalaisiin autoihin valmistetaan osia Unkarissa tai Romaniassa ja Puola lukeutuu mm. fintech- ja pelialan kärkimaiden joukkoon. Morgan Stanley Investment Managementin Ruchir Sharman arvion mukaan seuraava lisäys kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kehittyneiden talouksien listalle tuleekin todennäköisesti Itä-Euroopan talouksien joukosta.

Myös monien raaka-aineiden viimeaikaiset hinnannousut ovat luoneet vetoapua Itä-Euroopan talouksille, jotka Venäjän johdolla ovat tärkeitä nikkelin, alumiinin ja öljyn tuottajia. Itä-Eurooppaan sijoittavien rahastojen omistajia onkin viime aikoina palkittu muhkeilla tuotoilla.

Templeton Eastern Europe A(acc)EUR nousi lokakuussa Nordnet Suomen asiakkaiden suosikiksi kasvattaen omistajamääräänsä huimaa tahtia. Rahastolla on omistuksia Venäjän lisäksi mm. puolalaisissa, turkkilaisissa ja unkarilaisissa yhtiöissä. Templeton pyrkii saavuttamaan kilpailuetua paikallisella läsnäololla, joten yhtiöltä löytyy toimistoja mm. Varsovasta, Bukarestista ja Istanbulista. Myös Venäjälle sijoittava HSBC GIF Russia Equity AC sekä energiaan ja raaka-aineisiin keskittyvät BGF World Energy A2 ja Franklin Natural Resources A(acc)USD löysivät lokakuussa tiensä rahastosijoittajien salkkuihin.

 

Lokakuun trendaavat rahastot:

Eniten uusia omistajia saaneet rahastot

Omistajamäärän muutos (1 kk)*

Tuotto (1 v)

Templeton Eastern Europe A(acc)EUR

+188 %

+89 %

BGF World Energy A2

+173 %

+95 %

HSBC GIF Russia Equity AC

+111 %

+72 %

Franklin Natural Resources A(acc)USD

+46 %

+77 %

Tuottotiedot poimittu 3.11.2021 

 

Sijoita kuin Buffett

 

Yksi sijoittajalegenda Warren Buffettin tärkeimmistä sijoitusperiaatteista on luottaa yhtiöihin, joiden liiketoimintaa suojaa riittävän leveä vallihauta eli kestävä kilpailuetu (engl. moat). Kestävä kilpailuetu voi perustua esimerkiksi skaalaetuihin, teknologiseen osaamiseen tai verkostovaikutukseen. Kestävän kilpailuedun turvin yhtiö pystyy ylläpitämään vahvaa kannattavuutta ja puolustamaan markkina-osuuttaan kilpailijoilta.

Yksi lokakuun trendaavista ETF:istä oli VanEck Vectors Morningstar US Wide Moat UCITS ETF (GMVM), joka pyrkii sijoittamaan yhdysvaltalaisiin kestävän kilpailuedun omaaviin yhtiöihin silloin, kun niiden arvostus on houkuttelevalla tasolla suhteessa Morningstarin arvioon yhtiön käyvästä arvosta. GMVM:n suurimpiin omistuksiin lukeutuivat lokakuun lopussa mm. Cheniere Energy, Wells Fargo, Salesforce, Microsoft ja Tyler Technologies.

GMVM:n ohella myös WisdomTreen megatrendi- ja laatu-ETF:t, kuten W1TB ja WTDM, olivat lokakuussa ETF-sijoittajien suosiossa. Nordnetin asiakkaana voit ostaa valittuja WisdomTree-tuotteita ilman ostovälityspalkkioita 1.10.–15.11.2021 välisenä aikana. Lue lisää ja tutustu kampanjatuotteisiin täällä.

 

Lokakuun trendaavat ETF:t:

Eniten uusia omistajia saaneet ETF:t

Omistajamäärän muutos (1 kk)*

Tuotto (1 v)

WisdomTree Cybersecurity UCITS ETF – USD Acc

+167 %

(uutuus)

VanEck Vectors Morningstar US Wide Moat UCITS ETF

+132 %

+45 %

WisdomTree US Quality Dividend Growth UCITS ETF – USD Acc

+48 %

+30 %

Franklin S&P 500 Paris Aligned Climate UCITS ETF

+43 %

+46 %

Tuottotiedot poimittu 3.11.2021 

 

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat rahastot lokakuussa 2021:

1.    Nordnet Indeksirahasto Suomi

2.    Nordnet Indexfond Sverige

3.    S-Pankki Lyhyt Korko A

4.    Nordnet Indeksfond Norge

5.    Handelsbanken Usa Indeksi

6.    Nordnet Indeksirahasto Maailma ESG – EUR

7.    Nordnet Indeksirahasto USA ESG – EUR

8.    Aktia Lyhyt Yrityskorko+ B

9.    Nordnet Indeksfond Danmark A

10.BGF World Energy A2

 

Nordnet Suomen netto-ostetuimmat ETF:t lokakuussa 2021:

1.    iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD (Acc)

2.    iShares Core MSCI World UCITS ETF

3.    Xtrackers MSCI World Energy UCITS ETF 1C

4.    iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF USD (Acc)

5.    SPDR MSCI USA Small Cap Value Weighted UCITS ETF

6.    iShares EURO STOXX Banks (DE)

7.    Xtrackers MSCI World UCITS ETF 1C

8.    iShares NASDAQ 100 UCITS ETF USD (Acc)

9.    Lyxor NASDAQ-100 UCITS ETF – Acc

10.Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto

 

*Omistajamäärien muutoksissa on tarkasteltu rahastoja tai ETF-rahastoja niiltä osin, kun muutos on ollut yli 30 asiakasta kuukauden aikana.

Nordnet kertoi asiasta tiedotteessaan 4.11.2021.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

East Office etsii toimistopäällikköä Helsinkiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa