Valamon Ystäviltä kirjoja ja ortodoksinen lehti

Vuoden 2021 kesällä julkaistaan uusintapainos suuren suosion saaneesta Minun Valamoni, tarinoita luostarista -teoksesta, jonka ovat toimittaneet Annina Holmberg, Olli Löytty ja Taina West.


 

Valamon Ystävät ry aloittaa ortodoksisten kirjojen kustantamisen. Yhdistys keskittyy julkaisemaan uusintapainoksia loppuunmyydyistä, mutta yhä kysytyistä teoksista, esimerkiksi pyhien isien opetuksista ja ortodoksisista nykyklassikoista. Myös uudet nimikkeet ja äänikirjat ovat tulevaisuudessa mahdollisia.

 

Tämän vuoden kesällä julkaistaan uusintapainos suuren suosion saaneesta Minun Valamoni, tarinoita luostarista -teoksesta, jonka ovat toimittaneet Annina Holmberg, Olli Löytty ja Taina West. Kirjassa eri alojen tekijät pohtivat suhdettaan Valamoon, ja tärkeässä osassa ovat myös tavat ja tarinat. 

 

Syksyllä julkaistaan pappismunkki Serafim Seppälän Tie ylösnousemukseen. Kaikkien aikojen ortodoksinen kirja-äänestyksenkin voittanut teos on suuren paaston merkitystä ja pääsiäisen ilosanomaa julistava matkaopas hiljentymiseen, itsetutkiskeluun ja Jumalan pelastustyöhön.

 

– On kunnia-asia julkaista laadukasta ortodoksista kirjallisuutta suomalaiselle lukijakunnalle. Valamon Ystävät ry:llä on siihen pitkät perinteet, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Juha Roiha.

 

Kustannustoimintaa varten on perustettu julkaisuneuvosto, jonka jäseniä ovat kirjailija ja käsikirjoittaja Annina Holmberg, professori, kirjailija ja pappismunkki Serafim Seppälä sekä toimittaja ja tietokirjailija Maria Roiha.

 

Yhdistyksen julkaisema Valamon ystävä -lehti on uudistunut Valamo-tietouden ohella myös yleisortodoksista sisältöä tarjoavaksi julkaisuksi. Jatkossa Valamon ystävä on aikakauslehden kokoinen, noin 64-sivuinen ja entistä monipuolisempi. Ortodoksinen teologia ja kulttuuri, ikonimaalaus sekä kiinnostavat henkilöhaastattelut ovat uudistuneen lehden ydinaluetta luostaritietouden ohella. Kerran vuodessa ilmestyvä julkaisu on muuttunut myös ulkoasultaan, jotta kirkkomme esteettinen kauneus tulisi esiin mahdollisimman hyvin.

 

– Ortodoksinen lehtikenttä on kutistunut lakkautusten myötä ja luonut tarvetta laadukkaalle hengelliselle sisällölle. Valamon ystävä -lehden on luontevaa vastata tähän tarpeeseen, sillä Valamon luostari on ortodoksisen uskonelämän ja kulttuurin keskus, päätoimittaja Annina Holmberg perustelee.

 

Uudistuneen Valamon ystävä -lehden saa kotiin kannettuna liittymällä yhdistyksen jäseneksi osoitteessa valamonystavat.fi.

 

Vuonna 1973 perustettu Valamon Ystävät ry on menneinä vuosikymmeninä julkaissut ortodoksista kirjallisuutta, suurhankkeenaan Filokalia. Lehti on ilmestynyt lähes yhdistyksen perustamisesta lähtien. Valamon Ystävät ry tekee tunnetuksi Valamon luostaria yhteistyössä luostarin johtajan ja veljestön kanssa. Yhdistys tukee luostarin rakennus- ja hoitokustannuksia ja hankintoja, edistää luostaritradition tuntemusta ja järjestää tapahtumia.

Valamon luostari kertoi asiasta tiedotteessaan 1.6.2021.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

East Office etsii toimistopäällikköä Helsinkiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa