Sortavala-kirja kertoo rajakaupungin muutoksista

Uutuuskirja kuljettaa lukijan Sortavalan elämänmenoon 1800-luvun lopun suomalaiskaupungin ajoista aina 2000-luvun venäläisvuosiin saakka.

 

Sortavala on kokenut sekä valoisia rauhan päiviä että sodan kauhuja. Suomalainen modernisaatio katkesi sotavuosiin ja neuvostososialismi valtion romahdukseen. Uutuuskirja tarkastelee kaupungin historiaa kolmen vuosisadan ja neljän valtiomuodon aikana.

Uutuuskirja kuljettaa lukijan Sortavalan elämänmenoon 1800-luvun lopun suomalaiskaupungin ajoista aina 2000-luvun venäläisvuosiin saakka. Kaupungin vaiheita värittävät katkokset ja uudet alut. Osana Suomea Sortavala modernisoitui, sen julkihallinto laajeni, ja kaupunkiin syntyi vireää järjestö- ja seuratoimintaa. Vallan vaihduttua Sortavalasta tuli raja-alueen suljettu sotilaskaupunki. Tulokkaiden oli ryhdyttävä rakentamaan uutta, mutta venäläisten suunnitelmat kariutuivat neuvostovaltion romahdukseen.

”Saattelemme lukijaa kohti Sortavalaa luomalla katsauksen yleisen tason yhteiskunnallisiin muutoksiin. Yhden kaupungin tarkastelu on vastaavasti samalla suomalaisen ja venäläisen yhteiskunnan muutosten analyysiä. Esiin nousee kaksi kesken jäänyttä kaupungin muokkaamisprojektia ja meneillään oleva pyrkimys taata Sortavalan elinvoimaisuus”, Hämynen ja Itkonen tiivistävät.

Uutuuskirja on syntynyt suomalaisten ja venäläisten tutkijoiden yhteishankkeena, jossa on hyödynnetty aiemmin tutkimatta jääneitä aineistoja niin suomalaisista kuin venäläisistä arkistoista. Sortavala luo ennennäkemättömän kokonaiskuvan kaupungista, jonka vaiheet ovat Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa. Merkittävä osa teoksen valokuvista julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kertoi asiasta tiedotteessaan 19.2.2020.


Tapio Hämynen ja Hannu Itkonen (toim.)
Sortavala – Muutosten ja murrosten kaupunki


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Venäjän Pietari Suuri oli oikeasti suuri

East Office etsii toimistopäällikköä Helsinkiin

Presidentti Vladimir Putin vieraili Kiinassa