Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2024.

Kulttuuripolitiikan kehitys Putinin Venäjällä

Kuva
Tatiana Romashko osoittaa, kuinka Putin lujittaa valtaansa ”yhtenäistä kansaa” ja sen ”yhteistä järkeä” painottavalla ajattelulla.   MA Tatiana Romashkon väitöskirjassa tarkastellaan Venäjän kulttuuripolitiikan muutosta aiemmista demokraattisista pyrkimyksistä poikkeavaan autoritaariseen lähestymistapaan vuoden 2012 jälkeen. Tutkimus osoittaa, miten kulttuuripolitiikan siirtyminen kohti traditionalismia, essentialismia ja konservatismia on auttanut presidentti Vladimir Putinin valta-aseman lujittamisessa.   Romashko hahmottaa kulttuuripolitiikan kehitystä kahtena ajanjaksona: Neuvostoliiton jälkeisenä aikana ja vuoden 2012 jälkeen. Vuosina 1991–2011 liberaali poliittinen ohjelma edisti kulttuuripolitiikan kehittämistä EU:n ohjaaman ”arm's length approach” -lähestymistavan rinnalla. 2000-luvun alussa kulttuurinen monimuotoisuus lisääntyi voimakkaasti taloudellisen noususuhdanteen myötä. Monikulttuurisuus, queer-kulttuuri ja erilaiset t

Šiškin ruotii kirjassaan Venäjää

Kuva
Uusimassa kirjassaan Sota vai rauha arvostettu emigranttikirjailija käy kiinni hänelle toistuvasti esitettyihin kysymyksiin. Mihin Venäjä oikein on matkalla?   Palkittu kirjailija Mihail Šiškin osasi ennustaa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan jo vuonna 2019. Uusimassa kirjassaan Sota vai rauha arvostettu emigranttikirjailija käy kiinni hänelle toistuvasti esitettyihin kysymyksiin. Mihin Venäjä oikein on matkalla?   K irjailijan esseekokoelma Venäjästä ja venäläisyydestä, tsaarien ja tyrannien, kirjailijoiden ja vankileirien, toivon ja epätoivon maasta, jonka nykytilaa ymmärtääkseen täytyy sukeltaa syvälle historiaan. Miksi maan vallankumoukset ja demokraattiset uudistukset johtavat aina diktatuuriin? Miksi Venäjä ajautuu vuosisadasta toiseen sotaan lännen kanssa? Taidokkaissa, Venäjän historiaa ja kulttuuria syväluotaavissa esseissään Šiškin piirtää kuvan ristiriitaisesta maasta, jonka tulevaisuutta voi ennustaa vain menneisyyden valossa

Suomalaisyritykset vetäytyneet Venäjältä

Kuva
”Suomalaisyritykset ovat poistuneet esimerkillisesti Venäjältä. Vetäytymisprosessit aloitettiin heti sodan alettua, eivätkä ne ole olleet kaikille yrityksille helppoja. Nyt näyttää siltä, että ne on saatu kutakuinkin päätökseen”, sanoo Keskuskauppakamarin kv-asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo. Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari   Kauppakamarien tuore vientijohtajakysely osoittaa, että suomalaisyrityksillä ei enää ole liiketoimintaa Venäjällä. Kyselyyn vastanneista yrityksistä 2,2 prosentilla on vetäytymisprosessi vielä kesken, mutta varsinaista liiketoimintaa kenelläkään ei Venäjällä enää ole.   Sama kysymys on esitetty kauppakamarien vientiä harjoittaville yrityksille Venäjän hyökkäyssodan alettua ja toukokuun kysely on ensimmäinen kerta, kun yhdelläkään yrityksellä ei ole enää aktiivista liiketoimintaa Venäjällä. Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi helmikuussa 2022, 78 prosentilla kyselyyn vastanneista yrityksistä oli liiketoi

Venäläistyneen ruotsalaisen tunnustukset

Kuva
Kirjassaan Den förryskade svenskens bekännelser Malcolm Dixelius tarkastelee omaa kyvyttömyyttään ennustaa dramaattisia tapahtumia, joita hän oli itse todistamassa: Neuvostoliiton hajoamista, Krimin liittämistä osaksi Venäjää sekä täysimittaista sotaa Ukrainaa vastaan. Kuva: Efron Media   Y ksi Ruotsin kokeneimmista Venäjä-asiantuntijoista, Malcolm Dixelius vierailee Helsingissä 6.6.2024 . Dixelius esittelee kirjaansa Den förryskade svenskens bekännelser , joka kertoo yli viidenkymmen vuoden työstä Neuvostoliitossa, Venäjällä ja Ukrainassa.   Kirjassaan Den förryskade svenskens bekännelser Malcolm Dixelius tarkastelee omaa kyvyttömyyttään ennustaa dramaattisia tapahtumia, joita hän oli itse todistamassa: Neuvostoliiton hajoamista, Krimin liittämistä osaksi Venäjää sekä täysimittaista sotaa Ukrainaa vastaan. Samalla Dixelius tajuaa, että pitkän ja monipuolisen uransa aikana, jolloin on toiminut paitsi kirjeenvaihtajana niin myös dokumen